Tampereen Messuille Aamulehden Valo-palkinto04.12.2024 Tampereen Messut palkittiin tiistaina 3.12. Aamulehden jakamalla Valo-palkinnolla sarjassa Kasvua Pirkanmaalle. Palkinto on kiitos Tampereen Messut -konsernin pitkäaikaisesta työstä Tampereen tapahtumien kehittämisessä sekä tapahtumien järjestämiseen tarvittavien verkostojen rakentamisessa.
Aamulehti jakaa Valo-palkintoja vuosittain ihmisille, yrityksille ja tahoille, jotka ovat lisänneet omalla työllään Pirkanmaan hyvinvointia ja menestystä. Aamulehden Valo-palkinnot jaettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Palkintosarjat olivat Hyvää Pirkanmaalle, Kasvua Pirkanmaalle, Kulttuurielämyksiä Pirkanmaalle ja Urheiluelämyksiä Pirkanmaalle. Kaikki voittajat ratkaistiin yleisöäänestyksellä.
Tampereen Messut palkittiin Kasvua Pirkanmaalle -sarjan voittajana. Palkintoperusteluissa todetaan, että Tampereen messut -konserni on ollut selkärankana kaupungin kehittymisessä tapahtumien ykköseksi Suomessa.
"On suuri kunnia saada Valo-palkinto ja vieläpä Kasvua Pirkanmaalle -sarjassa. Se on meillä yksi messujen päätehtävistä. Tuotamme alueelle elinvoimaisuutta ja alueen yrityksille kasvua", toteaa Tampereen Messujen toimitusjohtaja Tuomas Räsänen.
Voittajat palkittiin Aamulehden valokuvaajien eri vuodenaikoja kuvaavista valokuvista teetetyillä tauluilla. Tampereen Messujen Valo-palkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja Tuomas Räsänen ja brändi- ja viestintäjohtaja Heidi Pitkämäki. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti.
< Takaisin tiedotteisiin |
Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä. |