Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Alihankinta avasi ovensa – kotimainen teollisuusala hakee tekoälyllä tuottavuutta


01.10.2024

Teollisuuden alan odotettu messutapahtuma Alihankinta avasi ovensa tänään Tampereella. Alihankinta on Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma, jossa on mukana yli tuhat näytteilleasettajaa. Teemana on ajankohtainen ’Tekoälyllä tuottavuutta’, joka puhuttaa läpi kolmipäiväisten messujen.

Alihankinnan avajaisissa kuultiin muun muassa pääyhteistyökumppani Fastemsin liiketoimintajohtaja Heikki Hallilan avauspuhe sekä työministeri Arto Satosen ja Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noposen tervehdykset. Avajaisten yhteydessä palkittiin myös Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija 2024.

Alihankinta jatkuu Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa torstaihin saakka. Tapahtuma on maksuton rekisteröityville messuvieraille.

Vuoden Päähankkija on Framery Oy – Vuoden Alihankkijaksi Brione Oy

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n myöntämät palkinnot vuoden 2024 Päähankkijalle ja Alihankkijalle jaettiin Alihankinnan avajaisissa.  Vuoden Päähankkija on äänieristettyjen puhelinkoppien ja työtilojen suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut Framery Oy. Tampereelta ponnistaneen Frameryn kuvailtiin kehittyneen nopeasti start up -vaiheesta kansainväliseksi menestystarinaksi ja vakiinnuttaneen asemansa toimialansa markkinajohtajana maailmanlaajuisesti. Palkintovaliokunnan ratkaisuun vaikuttivat Frameryn innovatiivisuus, voimakas taloudellinen kasvu ja tuloksellisuus sekä vastuullinen toimintatapa, joka ottaa huomioon niin henkilöstön hyvinvoinnin kuin ympäristönäkökohdat.

Vuoden Alihankkijan tunnustus myönnettiin ohutlevyosiin ja kevyisiin metallirakenteisiin erikoistuneelle teollisuuden sopimusvalmistaja Brione Oy:lle. Porvoolainen Brione tarjoaa asiakkailleen kaikki palvelut tuotteiden suunnittelusta toimitukseen saakka. Palkinnon perusteissa Brionea kuvailtiin innovatiiviseksi ja rohkeaksi alansa edelläkävijäksi, joka panostaa uusimpaan teknologiaan, tuotekehitykseen ja laatuun. Palkintovaliokunnan mukaan taloudellinen kannattavuus, toimitusvarmuus ja korkea asiakastyytyväisyys osoittavat, että asioita on tehty oikein. Palkintovaliokunta arvosti myös sitä, että Brione ottaa vastuullisuuden ja kestävän kehityksen esimerkillisesti huomioon päätöksenteossaan.

”LOGY ry:n tavoitteena on edistää suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä verkostoitumisen kautta. Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -tunnustuksilla palkitaan yrityksiä, jotka ovat toimineet esimerkillisesti osoittaen poikkeuksellista osaamista, innovatiivisuutta ja vastuullisuutta toimitusketjun menestyksen tukemisessa”, summaa Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Janne Lehtimäki.

Tekoäly laajasti esillä messuohjelmassa

Tekoäly ja digitaaliset ratkaisut näkyvät Alihankinnassa laajana ohjelmana ja monipuolisena näytteilleasettajakattauksena. Tekoälyn mahdollisuudet teollisuudessa kietoutuvat erityisesti tuottavuuden kasvattamisen ympärille ja Alihankinnassa muistutettiinkin heti avajaisista alkaen, että keinoja laadun parantamiseen, kustannusten kitkemiseen ja tehokkuuden lisäämiseen on jo runsaasti.

Mielenkiintoista ohjelmaa on luvassa jokaiselle messupäivälle. Keskiviikon keynote-puheenvuorossa futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen muistuttaa, että kehityksen mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa uudistumista. Keskiviikkona Alihankinnassa vietetään myös Suomen valmistavan teollisuuden ekosysteemin avajaisseminaaria. Torstaina luodaan katsaus ensi vuoden teemaan, kun muutosjohtaja Ville Availan keynote-puheenvuorossa pohditaan, millainen on tulevaisuuden kestävä teollisuusyritys. Tulevaisuuden tekijät puhuttavat päätöspäivän teemakeskustelussa, jossa mietitään, millaista yhteistyötä alan toimijoiden ja oppilaitosten tulisi jatkossa tehdä.

Alihankinnan kolmen päivän ohjelma
Alihankinnan uutiset ja tiedotteet 

Lisätietoja Alihankinnasta:

Sami Siurola 
projektipäällikkö
p. 040 734 3589
sami.siurola@tampereenmessut.fi

Katri Sillanpää
markkinointi- ja viestintäpäällikkö
p. 044 051 2595
katri.sillanpaa@tampereenmessut.fi

Anu Nieminen
markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija
p. 040 646 1933
anu.nieminen@tampereenmessut.fi 

Lisätietoja palkitsemisista:

Janne Lehtimäki
Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja
p. 040 557 8363
janne.lehtimaki@leafhill.fi


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi