Etusivu » News » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Alihankinta kävijäennätykseen – valonpilkahduksia teollisuudelle ja taloudelle


29.09.2016

Tampereella 27.–29. syyskuuta järjestetyillä Alihankinta-messuilla vieraili ennätykselliset 18422 teollisuuden ammattilaista. Positiivinen kuhina tulevaisuudennäkymiä kohtaan kävi kaikissa käytössä olleissa viidessä hallissa, ja messujen yhteydessä ensimmäistä kertaa toteutettu AlihankintaHEAT saa jatkoa myös ensi vuonna. Seuraavan kerran Alihankinta-messut järjestetään 26.–28.9.2017, jolloin teemana on jatkuvasti merkitystään kasvattava kumppanuusverkosto.

– Tänä vuonna useilla uutuuksilla viritetty Alihankinta oli menestys. Edellinen kävijäennätys 17992 rikottiin ja Tampere osoitti jälleen vetovoimaisuutensa tapahtumakaupunkina. Olemme vahvistaneet uskottavuuttamme eri toimialojen merkittävien messujen järjestämispaikkana lanseeraamalla tänä vuonna uuden onnistuneen ammattimessun ja uskonkin, että mielikuva Tampereen Messuista toimivana ammattimessujen järjestäjänä lisää ammattilaisten kiinnostusta tulla messukäynnille juuri Tampereelle. Käytävillä kuului poikkeuksellisen positiivista porinaa, ehkä tämä enteilee valonpilkahdusta Suomen teollisuudelle ja taloudelle. Tästäkö teollisuuden kone käynnistyy?, kysyy tuoteryhmäpäällikkö Jani Maja Tampereen Messut Oy:stä.

– Ensi vuoden Alihankinta-teemana on kumppanuusverkosto, jonka merkitys korostuu jatkuvasti. Päähankkijoiden menestys on yhä enemmän kiinni osaavista alihankkijoista, jotka sitoutuvat tuotteen päivittäiseen kehittämiseen, Maja jatkaa.

Avajaisissa valettiin uskoa tulevaan, palkituissa perheyrityksiä ja muotoilutöitä

Messut avasi Jussi Maksimainen, Alihankinta 2016 -kumppaniyritys Sandvik Mining and Constructionin paikallisjohtaja, ja tulevaisuustutkija Ilkka Halava valoi uskoa tulevaan teemapuheessaan. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry jakoi avajaisissa Vuoden Päähankkija 2016 -tunnustuksen lahtelaiselle Isku-Yhtymä Oy:lle ja Vuoden Alihankkija 2016 -tunnustuksen sai Tampereen Tiivisteteollisuus Oy. Messuilla jaettiin myös RD Velho Design Award -tunnustus, joka jaettiin tänä vuonna kahden työn kesken. Muotoilukilpailun tehtävänä oli suunnitella Linkker Oy:lle ympäristöystävällinen ja innovatiivinen sähköbussi. Tuomaristo arvioi kilpailun parhaiksi töiksi Pekka Puhakan Ataraxian ja Juha-Pekka Raution JPR:n.
Lue lisää: Avajaispäivän tiedote 27.9.2016
Tiedote: RD Velho Design Award 2016 -kilpailun voitto jaettiin

Startupit ja teollisuusyritykset toisilleen tutustuttanut AlihankintaHEAT saa jatkoa ensi vuonna

– Tämä oli erinomainen startti. Saimme huomata, että tällaista tapahtumaa on kaivattu ja tästä on nyt hyvä jatkaa. Kehitämme ensi vuoden tapahtumaa yhteistyössä startupien, teollisuusyritysten ja kumppaneiden kanssa vastaamaan kaikkien tarpeita ja odotuksia mahdollisimman hyvin. AlihankintaHEAT polttelee entistä kuumemmin vuonna 2017, lupaa Finland Eventsin tapahtuma- ja viestintäpäällikkö Tanja Järvensivu.
Video: Mika Pirttivaara, Rapid Action Group Oy: "Suomessa on paljon hyvää osaamista."

Videokirjastossa asiantuntijahaastatteluja ja tunnelmia Alihankinta 2016 -messuilta:

•    "Kohti 30 vuoden kultakautta"
Ilkka Halava, Prime Frontier Oy
•    "Alihankintasuhteen tappavat syyt: asenne, rakenne ja tiedon jakaminen."
Jarl-Matti Anttila, Jakamo Oy
•    ”Kannattaa fokusoida yhteen alueeseen päästäkseen USA:n markkinoille”
Juha Seppänen, NID USA

Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta esittelee koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Viime vuonna messuihin tutustui 16 955 teollisuuden päättäjää ja asiantuntijaa. Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita ovat Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. AlihankintaHEATin järjestivät yhteistyössä Tampereen Messut Oy:n tapahtumayksikkö Finland Events ja Rapid Action Group Oy (RAG).

LISÄTIEDOT: www.alihankinta.fi, www.alihankintakolumni.fi, @Alihankinta, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Jani Maja, tuoteryhmäpäällikkö, p. 050 356 1325, @maja_jani
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu
Jenna Antila, tiedottaja, p. 040 172 1188, @Jenna_messuaa


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

CONTACT

Customer Service

tel. +358 (0)207 701 222

(Mon–Fri 9 am –3 pm) 

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi 

How can we help you?

0207 701 222

Open on weekdays 9 am - 3 pm