Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Messuilla otettiin varaslähtö kesään Tampereella


08.05.2023

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa inspiroiduttiin tulevasta kesästä toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna.  Piha & Luonto ja Kotimaan Matkailumessut ilahduttivat tarjonnallaan lauantaista sunnuntaihin 6.–7.5. Messujen yhteisenä teemana oli luonnon monipuolisuus. Samaan aikaan halleissa järjestettiin myös voimistelun SM-kilpailut, jota messuvieraat pääsivät myös seuraamaan. Viikonlopun aikana tapahtumissa vieraili yhteensä yli 9000 kävijää.

Kotimaan matkailu on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan, mikä näkyi myös messuilla. Kesän lomatarjonnasta, kuten nähtävyyksistä, tapahtumista, majoitusvaihtoehdoista, teattereista, näyttelyistä ja monista muista saatiin kattava kuva runsaan näytteilleasettajamäärän voimin. Ohjelmasta ja paneelikeskusteluista messuvieraat saivat arvokasta tietoa ja vinkkejä muun muassa retkeilyyn ja melontaan. Myös kesäteattereiden ja -festivaalien annista saatiin maistiaisia. Tapahtuman juonsi itsekin kotimaan luontomatkailusta tunnettu Mikko "Peltsi" Peltola.

Tapahtuman näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä viikonlopun messutunnelmiin.

– Messuilla oli tekemisen meininki. Olimme kävijämäärään todella tyytyväisiä. Kävijät olivat kovin kiinnostuneita luontomatkailusta, kansallispuistoista, melonnasta ja pyöräilystä, kertoo visitsavo.fi projektipäällikkö Aki Siren.

Kotimaan matkailumessujen pääyhteistyökumppani oli Varalan Urheiluopisto. Runsaasta liikunta- ja aktiviteettikattauksestaan tunnettu urheiluopisto järjesti messukävijöille ilmaisen verkkokiipeilypisteen ja toiminnallisen lapsiparkin. HimosLomat Oy palkittiin messuilla Vuoden Kotimaan Matkailuyrityksenä.

Neuvot oman pihan laittoon

Piha & Luonto -tapahtuma toi kesän kukkean vihreyden alkukevääseen ja antoi roppakaupalla virikkeitä isojen ja pienten pihaunelmien toteuttamiseen. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa monimuotoiset pihat, hyötypuutarhat ja villiruoka.  Messujen juontajana toiminut Ella Kanninen esitteli myös mökkiremonttiniksejään yhdessä Jasmiini Lappalaisen kanssa. Yleisön suosikeista kuultiin myös muun muassa Hanna Sumaria, joka kertoi, miten järjestetään onnistuneet puutarhajuhlat. Tapahtuman DIY-alueella kävijät pääsivät itsekin upottamaan kätensä multaan ja saivat konkreettisia käytännön neuvoja ja tietoja muun muassa kompostoinnista, pensaiden leikkauksesta ja kuivakäymälän valinnasta.

Tammer Brands Outletin myymäläpäällikkö Reeta Tunney kuvaili viikonlopun messukävijöitä energisiksi ja avoimiksi. Ihmiset liikkuivat tapahtumassa iloisella mielellä.

– Meille oli tärkeintä tehdä brändiä tunnetuksi ja kontaktoida pirkanmaalaisia kuluttajia. Halusimme antaa kasvot myymälän tuotteille. Onnistuimme siinä todella hyvin.

Messuhalleissa kilpailtiin viikonlopun aikana myös voimistelun kaikkien lajien SM-kilpailut.

– Voimisteluväki oli iloinen yhteistyöstä ja siitä, että saivat näkyvyyttä lajeista messukävijöille sekä tuotua myös uutta sisältöä, mitä ei normaalisti tulisi messuilla nähtyä. Samaan katon alla tapahtumat toimivat hyvin ja järjestelyt onnistuivat, kertoo Tampereen voimistelijoiden tapahtumasta vastannut kilpailun johtaja Anna Kuusama.

LISÄTIEDOT:
Kotimaan Matkailumessut: www.kotimaanmatkailumessut.fi, Facebook: www.facebook.com/kotimaanmatkailumessut/ Instagram: @kotimaanmatkailumessut

Piha ja Luonto -messut, www.pihajaluonto.fi, Facebook: https://www.facebook.com/pihaluonto/ Instagram: @pihajaluonto

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Petrina Palmroth, projektipäällikkö, p. 040 184 2327
Mirkka Salmela, liiketoimintajohtaja, p. 040 520 1124


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi